torstai 13. joulukuuta 2012

Love: Morsiuskimpun tarina

Hääkimppu aiheutti sydämen tykytyksiä ja jopa traumoja mutta kaikki järjestyi lopulta parhain päin. Morsiamet! Varmistakaa, että saatte sitä mitä tilaatte! 



Häiden järjestelyihin olennaisena osana kuuluu heti hääpuvun jälkeen morsiuskimppu. Aloitin luonnollisesti suunnittelun hyvissä ajoin inspiraatio-kuvilla ja kävin kukkakaupassa heinäkuussa. Olin aina ajatellut kimppuni olevan pelkkää hortensiaa tai jopa vain harsokukkaa mutta olin löytänyt myös kauniita sekakimppuja, jossa erilaiset kukat ovat kaikki tasapainossa keskenään. Perinteiset, suomalaiset hääkimput eivät miellytä, joten inspiraatiokuvia etsinkin googlesta vain englanniksi. 

Tästä lähdin liikkeelle, se oli tarpeeksi vaalea olematta kuitenkaan kokovalkoinen tai liian aseteltu. En missään nimessä tahtonut tiukkaa/tönkköä kimppua. Tässä kimpussa oli mielestäni herkkyyttä ja romantiikkaa sekä se oli ilmava. Pidin kaikista kukista siinä, ymmärsin kuitenkin etten tule saamaan kieloa, pionia tai hajuhernettä siihen. Uskoin löytyvän muita kukkia kuten eustoma, ruusu, leinikki, hortensia, jne. Ehkä sävyt voisivat olla hieman kylmään vaaleanpunaiseen taittavia kuvassa olevan shampanjan sijaan.
(Tämä kuva oli minulla myös mukanani kun kävin liikkeessä)

Järjestelmällisenä morsiamena lähetin erittäin yksityiskohtaisen sähköpostin kukkakauppaan, jossa kerroin tyylistä, väreistä, kukista ja niistä asioista, myös niistä asioista, joita EI tule laittaa kimppuun. Koska oli loppukesä, syyskuu tulossa - ymmärsin, että pioneille voin sanoa hyvästit mutta uskoin tilalle löytyvän muita ihania vastaavanlaisia kukkia! Nykyisinhän esimerkiksi ruusulle on monta vastaavaa kukkaa, lue esimerkiksi täältä siitä! 


Lähetin sähköpostin yhteydessä havainnollistavia kuvia ja kerroin millaista kimppua toivoin.
Tässä lainauksia kirjoittamistani asioista!!

- pyöreä, muhkea kimppu (osa kukista saa esimerkiksi liikkua, kun kävelen)
- varteen kerroin voivani tuoda satiininauha tai juuttinarua (ei kuulema tarvinnut)
- tyyli olisi vintage, rento, romanttinen, pehmeä, herkkä, loppukesä
- väriteemaa ei varsinaisesti ole mutta luonnoläheiset värit kuten; pellava, beige, luonnonvalkoinen, vanha haalea roosa olisivat toivottuja (eli luonnolliset sävyt)
Tässä lähettämäni kuva asuista. Toisella kaasoista oli yllään Vilan (vas.) mekko ja toisella Halston Heritagen mekko.

- toivoin oman kimppuni olevan selkeästi vaaleampi, pääsääntöisesti luonnonvalkoinen muutamalla yksityiskohdalla aivan vaaleaa roosaa, jotta se yhdistyisi kauniisti kaasojen asuihin. 
- toivoin sävyllisten kukkien olevan summittaisesti esimerkiksi toisella puolella kimppua
- kerroin pitäväni isoista kukista, seassa pienempiä


- kimppuun toivoin ainenkin valkoista hortensia, sillä se toisi ilmavuutta ja muhkeutta kimppuun
- kukkia, joista pidän; hortensia, ruusut (mutta ei liikaa) varsinkin isokokoiset, eustoma (valkoinen), freesia, kullervo, harsokukka, krysanteemi, daalia, gladiolus, tuoksuherne, hemililjan tyyppiset
- asioita, joista en pidä kimpussa; vahamaiset vihreät lehdet(!), "piikikkäät asiat", kallat, orkidea(!), muratti


Kuvailin postiin myös koristeita; harsokukkaa ja hortensiaa isoihin maljakoihin sekä asujamme, omaa pukuani ja varavaihtoehtona kimppu yksinomaan hortensiaa jos ohjeet olivat liian "vaikeat" toteuttaa! 


En edes kuvitellut, että kimppu voisi jostakin syystä mennä pieleen. Olin osoittanut tehtävän tietylle henkilölle ja uskoin hänen olevan samalla aaltopituudella kanssani... 

Häitä edeltävänä iltapäivänä menin hakemaan koristeita hääpaikallemme. Liikkeessä ollut - minulle tuntematon/uusi myyjä kysyi, tahdonko nähdä morsiuskimppuni ja vastasin: "miksei". Tulos oli tässä....! I have no words...


Olin kykenemätön sanomaan mitään. Lähdin liikkeestä ja soitin ensimmäisenä kaasolleni. Menimme koristelemaan juhlapaikkaa ja päätimme aamulla vieheitä- ja kaasojen kukkia hakiessamme pyytää tekemään muutoksia kimppuun. Toisin sanoen mielestäni koko kimppu pitäisi tehdä uusiksi.. Asia, jota en myöskään ymmärtänyt oli se, että kimpun varressa oli tummanpunaista samettinauhaa! ??? 

Kaasojeni hiuskukat ja miesten vieheet onnistuivat mielestäni paremmin, ainut miinus siitä tummanpunaisesta samettinauhasta miesten vieheistä - puhe oli ollut juuttinarusta (tuokin aika iso moka). Olin lähettänyt esimerkkivieheistä tämän alla olevan kuvan, joten materiaali-malleja oli paljon... 


Hääpäivänä, kampauksesta tullessani tein päätöksen olla ottamatta koko kimppua. Pyysin kukkakaupasta mukaan isoja valkoisia hortensioita (joita olin pyytänyt tilaamaan varmuuden vuoksi), joista minun oli pakko loihtia itselleni kimppu, joka ikuistettaisiin hääkuviimme loppuelämäksi! Kaasoni olivat mukanani näkemässä kimpun ja henkisenä tukenani. Heidänkin mielestä kimppu ei ollut lainkaan minun näköiseni tai sellainen kuin olin sen toivonut olevan! Lähdimme valmistautumaan hääpaikalle vihkimis-tilaisuutta varten... 

20 minuuttia ennen vihkimistä pyysin siskoani hakemaan pihapiirin pensaasta syyshortensiaa valkoisen hortensian lisäksi, jotta saisin hitusen vaaleanpunaista kimppuun. Sidoimme yhdessä kimppua juuttinarulla ja sanomalehdellä. Yritin poistaa suurimman osan ötököistä samalla kun kello tikitti... (mikä tilanne :D)
DIY-morsiuskimppu syyshortensiasta ja valkoisesta hortensiasta
Tässä sitten lopputulos ja kaikki lopulta hyvin... Häiden jälkeen näin tosin vielä painajaisia ja olin puhunut unissani hääkimpusta..mies minulle näin kertoi! ;)

Voin kertoa, että vieläkin näitä kuvia katsellessani verenpaineeni nousee mutta onneksi sain loppuenlopuksi kauniin kimpun hääpäiväksemme. Hortensiasta tuli oikein kaunis kimppu!
Ja ihana päivä se olikin...

Kuvat: style me pretty, google, pinterest

8 kommenttia:

  1. Luoja, mikä tarina. Tuo on suoraan kuin jostakin morsiammen painajaisista - tuollaista voi siis tapahtua. Hienosti kuitenkin korjasitte tilanteen ja sait kauniin kimpun tilalle. Voin vain kuvitella ne ylimääräiset sydämentykytykset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! oli aikamoinen koettelemus - loppu hyvin kaikki hyvin..kuitenkin :)

      Poista
  2. Aivan kamala tarina!!!! Kylmät väreet meni pitkin kroppaa, kun luin tuon postauksesi ja näin kuvat sinulle tehdystä kimpusta! Uskomatonta miten ne on kukkakaupassa voineet tehdä noin erilaisen kimpun, kun olet niille rautalangasta vääntänyt ohjeet. Uskomatonta porukkaa..

    Meillä on häät ensi kesänä ja myös minulla on suunnitelmissa hääkimppu valkoisesta hortensiasta. Suunnitelmat ovat samanlaiset kuin sinulla siis, ja todellakin otan tästä postauksestasi opikseni, kun asioin kukkakauppojen kanssa. Kiitos siis tästä!

    Onneksi sait ihanan hääkimpun!

    Terveisin,
    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin!! :D Se oli kamalaa - toivonkin, että morsiot tästä voivat lukea kauhutarinan eikä käy samaa kuin minulle kävi :) Myöhemmin ajateltuna mietin, että olisi varmaan pitänyt mennä sinne kukkakauppaan valitsemaan henkilökohtaisesti jokaikinen kukka siihen kimppuun! Loppupelissä niin teinkin kun hortensiat lähtivät mukaan. Jos olisi ollut rautalankaa ja sellainen sieni, mihin kukat tökätään yms. tykötarvetta - olisi kimpun itsetekeminen ollut helppo nakki!
      Aika monessa asiassa totesin, että vain itse tekemällä saan sen mitä oikeasti haluan. :D Myös hölläsin aina kaikessa mistä pystyin esim. koristelussa yms.

      Ihania häitä sinne :) <3

      Poista
  3. Kiitos! <3 Olen miettinyt, että kimpun tosiaan voisi tehdä itsekin, kunhan hommaa tykötarpeet ja harjoittelee hieman. Mutta kyselen nyt ensiksi mielenkiinnosta parista kukkakaupasta, että paljonko hortensiakimppu maksaisi ja kuulostelen niiden reaktiota suunnitelmiini. Jos ne lähtävät ehdottelemaan värikkäitä kukkia ja satiininauhoja, niin sama luovuttaa heti :D

    Itse asiassa yhdessä kukkakaupassa olen jo käynyt ja siellä ainakin tuli vahva tunne, että en päässyt myyjän kanssa samalle aaltopituudelle. Hän esim. kehoitti minua miettimään, että näkyykö sellainen valkoinen kimppu mihinkään ja erottuuko valkoisesta hääpuvusta. Hyvää kait hän tarkoitti, mutta kun todellakin olen näitä asioita miettinyt ja selkeästi tiedän millaisen kimpun haluan, niin tuollaiset 'neuvot' eivät tuntuneet mukavilta.

    Sinun postaukseni ansiosta olen nyt entistä valppaampi asioidessani kukkakaupassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kimpun itse tekeminen on erittäin potentiaalinen vaihtoehto, varsinkin silloin kun haetaan tosi luonnollista lookkia! Itse ajattelin vain että pääsisin helpommalla niin, ettei minulla olisi niin paljon tehtävää! Väärin meni! :D

      Voi eiii..nykyäänhän morsiuskimput ovat muuttaneet muotoaan näyttävistä luonnollisempiin. Esimerkiksi style me pretty-sivuilla on kaikki mielettömän ihania teemoja. Löytyy myös pinterestistä!!

      Toivottavasti saat sellaisen kuin kuvittelit :) ;)
      PS. Pidätkö blogia vai selailetko vaan?

      Poista
  4. Kiitos postauksesta! Hyödynsin tätä kukkakaupassa asioidessa. Auttoi paljon, kun pystyi konkreettisesti näyttämään, mitä ei ainakaan halua. Tarinasi selkeytti ajatuksiani siitä, että vahva kontrasti tekee kimpusta mielestäni ruman. Häät vielä edessä, mutta luottavaisin mielin kimppua odotan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että tästä oli apua! Kyllä - näin juuri minäkin ajattelen utuista ja yhdenväristä.. :)

      Poista

Saa kommentoida, kiitos! :)