tiistai 16. huhtikuuta 2013

Love: Häät & Musiikki // Music Of Love


Pitkästä aikaa hääjuttuja...

Tällä kertaa ajattelin jakaa tänne meidän hääpäivän tärkeitä musiikki-kappaleita! 
Valitsin kaikki kappaleet ja esitin sitten miehelle ideoita. 
Haluttiin toiveikkaita, iloisia ja klassisia kappaleita. 

Tulomusiikki vihkimiseen oli Pachebelin "Canon in D" (piano versio).
Tahdoimme jonkin hieman epävirallisemman, sillä vihkitilaisuus oli ulkona. 
Mielestäni tämä piano-versio oli kaunis! 


Vihkimisen aikana esitettiin Leif Wagnerin kappale "Romanssi" hieman lyhennettynä versiona.
Laulajana oli tuttu tyttö, jolla on hyvin kaunis ja herkkä ääni. 


Vihkimisen päätyttyä poistumismusiikiksi tahdoin jotain kaunista ja iloista musiikkia. 
Oli vaikeaa löytää sellaista kappaletta, joka ei olisi liian "ällöromanttinen" :D 
Laulajan ehdotuksesta valitsimme Kaunottaresta ja Hirviöstä tutun "Beauty and the Beast"


No olihan tämäkin vähän "ällö" mutta kaunis kappale.
Versio oli hillitty ja herkkä, pianolla säestettynä.

Ruokailun aikana taustalla soi valikoima kappeleita; mm. Diana Krall, Tony Bennett, Sade, Celine Dion, Koop, Carla Bruni, Nina Simone, Henry Mancini, Jamie Cullum...
Tavoitteena soittaa rentoa musiikkia, joka sulautuu taustalle.


Kun pääsimme iltaan mennessä tanssiin,
olimme valinneet häätanssiksi Etta Jamesin "At Last" - kappaleen.
Ihana kappale, klassikko ja ihanat sanat.

Onnellinen... 







Häävalssi oli heti häätanssin perään.
Siihen valitsimme suomalaisen klassikon - Tapio Rautavaaran "Häävalssin"


Ilta jatkui toivotulla musiikilla...

Kaikki näyttivät viihtyvän :)
Ihmettelin vain jossain vaiheessa miksi ihmeessä täällä soi tälläinen musiikki ?
Sellainen siis, jota en TODELLAKAAN ollut toivonut.
Jälkeenpäin selvisi, että DJ:n läppäri oli jäänyt kotiin ja käytössä oli hänen poikansa tietokone! Kääks!
Ei ihme...että niitä toivottuja biisejä ei sitten tullutkaan niin montaa :D
No. Loppu hyvin kaikki hyvin.


Kuvat postauksessa ovat omiani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, kiitos! :)