tiistai 27. toukokuuta 2014

Ihan pihalla...


Meille on tulossa ensi kuussa pihakiveykset. Vihdoin saa pihan kuntoon ja voi miettiä millaisia kalusteita terassille ostaisi... Tulossa on tummanharmaat kivet. Taisi olla sellaista torikiveä, joka kestää sitten myös auton painon jos tarvitsee.
Viime syksynä ehdin laittaa kukkasipuleita maahan ja nyt nekin ovat sieltä kuoriutuneet. 


Ruukkuun ostettu laventeli ehti kerran jo kärähtääkin mutta toipui kun sitä vähän kasteli! 


Meidän pikku-omenapuutkin kukkii jo!
Ruohoa ollaan ajettu innolla (tai minä olen, se on mun homma), vielä pitäisi varmaan myös lannoittaa koska nurmikko on kärsinyt muutamasta kohtaa! Eli samaa touhua, mitä pihkala-blogissa

Täällä on ollut niin kuuma, ettei ilmalämpöpumpun tilaamiselta voitu välttyä. Sekin asennetaan ensi viikolla niin voi taas nukkua yläkerrassa! 

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Ei taas!

Aita murtui... ja mieli.


Juuri kun saimme korjattua vanhan aidan (joka kaatui salaojia tehdessä) - kaatui toinen kulma kun naapuri alkoi tekemään omia pihahommiaan. Molemmissa tapauksissa kaivuri tönäisi aitaa. 


Eli jos ei ole uutta hommaa niin korjaamme jo kerran korjattua! Ehheh.
No. Tekevälle sattuu. Pikkuvikoja ja mitä näitä sanontoja nyt on...! 

Sellanen alkuviikko!

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

I'm back!



Hyvää kevättä kaikille! 
Tuli pieni breikki koko blogitouhusta kun ei ole meinannut löytyä aikaa. 

Kevättä ollaan jo otettu vastaan pääsiäisenä mökillä. Ennätysaikainen mökkikauden aloitus tänä vuonna... Ennätyksistä puheenollen - myös siitepölyt ovat jälleen kiusanneet sillä kaikki tuntuu kukkivan juuri samaan aikaan! No ehkä pahin alkaa kohta olla jo takanapäin. Toivotaan niin, täällä ollaan nimittäin aika todella tukossa! 

Liikaa tiskiä, liian vähän nukuttuja öitä, pirtelöitä ja pinkkiä.

Arki rullaa ja työpaikkaakin on tullut vaihdettua. Onneksi tätä nykyä työtahtikin on rauhallisempi eikä töissä tarvitse repiä itseään rikki (normaalien ihmisten) työtahdilla vaan voi toipua ihan arjessakin eikä sairaslomalla. 
Liikuntaakin olen päässyt harrastamaan - jee! Yöt eivät oikein meinaa sujua...liian monta nukkumatonta yötä takana viimeisen puolen vuoden ajalta... Toivotaan siihenkin muutosta. Rauhallisesti pitää kyllä ottaa muuten tasapano järkkyy. Nuoralla tanssia, sanon minä! 

Pihatöitäkin ollaan aloiteltu, pihamuuria on uusittu ja korjailtu. Vielä tulossa pihakivet ja niiden asennus. Sisällä puuttuu parit listat, saunan kasaus ja päätös siitä tehdäänkö analyysi sisäilmasta. Muuten täällä on remontit tällä erää tehty. Minulle jää vähän puutarhatöitä mutta odotetaan ensin, että pahin siitepölyaika menee ohitse.