tiistai 17. joulukuuta 2013

Sumua saunassa...

Sauna meillä valmistui viimeisenä. Siihen käytettiin paljon aikaa ja valitsimme materiaaleiksi lämpökäsiteltyä haapaa. Seiniin kapeampaa paneelia ja lauteet tehtiin hieman jämäkämmästä puutavarasta, lämpökäsiteltyä haapaa siis molemmat. Kiukaaksi valikoitui 9 kW:n musta Sumu -kiuas. Malli sopi meille kuin nenä päähän ja ohjauspaneelin saimme asennettua pukuhuoneen puolelle. Malli oli yksinkertainen ja seisoo omilla jaloillaan lattialla. Ei valittamista. Paneelit käsittelimme perinteisellä "hyväksi kehutulla" parafiiniöljyllä. 

Tässä pientä esimakua.



Pientä päänvaivaa on sen sijaan aiheuttanut itse saunominen, sillä kiuas "savuttaa". Jo pienellä lämpötilalla alkaa kertyä usvaa katonrajaan ja pientä hajuakin on havaittavissa. Ensimmäistä kiuasta lämmiteltiin useampaan otteeseen ja ajattelimme toki savun poistuvan käytön myötä mutta ei. Saimme jopa asiantuntijan Tulikiveltä katsomaan tilannetta ja toinen kiuaskin vaihdettiin ja asennettiin asianmukaisesti. Ongelma ei poistunut. Itse en henkilökohtaisesti usko, että vika on kiukaassa. Seuraavaksi mietimme parafiiniöljyn osuutta asiaan. Kiviä on otettu pois ja laitettu takaisin jo lukemattomia kertoja. Saunan rakenteita ja materiaaleja on pohdittu, eikä niissä ole kyllä moitteen sanaa. Yritämme (tai siis minä yritän) suhtautua huumorilla asiaan - mies ei ehkä nyt juuri pysty siihen. Onneksi meillä on käynyt jo 2 kertaa itse kiukaan suunnittelema henkilö, joka on auttanut tutkimustyössä miestäni. Tulikivi on muutenkin hoitanut asiallisesti meidän probleemaa - siitä kiitokset Tulikivelle. Vika ei ole kiukaassa, vaan ilmeisesti siis parafiiniöljyssä. 

Nyt jatkamme siis selvittelyjä... Onko muilla ollut tällaista ongelmaa, sen tahtoisin tietää?


...Pitääkö tässä alkaa saunaa purkamaan, ehkä kuitenkin ensin yritetään pestä?

2 kommenttia:

  1. Kauniit nuo kapea paneelit tuolla seinällä! Toivottavasti savuhaitat häviävät - ja hajut!
    Hyvää joulunodotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään itsekin todella paljon tuosta valepontti-paneelista, sopii hyvin matalahkoon tilaan. Toivotaan näin..olisipa tämä(kin) asia mennyt vähän helpommin :/
      Mukavaa Joulun aikaa sinne! :)

      Poista

Saa kommentoida, kiitos! :)