Palatakseni ajassa taaksepäin...
Meidän pikkuneiti päätti itse määrätä päivän, jona hän syntyy ja se tapahtui raskausviikolla 39+0. Lähtö tuli selväksi keskellä keittiötä - onneksi oli sairaalakassit pakattuna. Suunniteltu sektio-aika olisi ollut 5 päivää myöhemmin... Sairaalassa sektiota odotellessa, ehti tulla jo muutamia napakoita supistuksiakin.. Sektio sujui kuitenkin hyvin ja ilman sen kummepaa kiirettä. Tyttö napitti heti minua silmiin ensinäkemällä, tarkkaavainen jo silloin.
Sairaalassa oltiin ensin 7 päivää kun pienokainen sai tuntemattomasta syystä infektion, jota jouduttiin hoitamaan antibiootein. Ei mikään mahtavin aloitus pienelle elämälle... Kotiuduimme ja neljäntenä päivänä alkoi kotona sama homma - taas 7 päivää antibiootteja. Tuli sairaalan käytävät tutuiksi. Onneksi oma leikkaushaavani parani nopeasti ja synnytyshormonien ansiosta jaksoin olla sairaalassa sekoamatta pienen tytön tukena.
Kun vihdoin pääsimme kotiin alkoi vasta arki kunnolla, on ollut kymmeniä kakkavaippoja, ihottumaa, muutama puklu eikä kyyneleiltäkään ole vältytty mutta kyllä se elämä löytää aina oman uomansa ja asiat palaavat tasaapainoon. On kyllä niin hellyyttävä tapaus kun voi vaan olla tämä meidän pikku neiti. Alussa vietin lukuisia aamuöitä auringonnousua ihaillen ja vauvaa syöttäen ja miettien miten tässä vauva-arjen myllerryksessä oppii kaiken mitä pitääkin... mutta niin se vaan opettaa, elämä nimittäin.
Itse tässä kun neiti täyttää 6kk mietin, kuinka tuntuu kuin vasta synnäriltä kotiutui mutta väliin on mahtunut kaikenlaista! Muunmuassa sitä, ettei minulla ole enää aikaa kirjoittaa blogia, heh!! :D Että täällä sitä mammaillaan ja yritetään selviytyä arjessa vaikkei ole välillä hajuakaan mitä tekee ;D
Katsotaan miten aika jatkossa jakautuu ja mihin muotoonsa blogi ajautuu...
Mukavaa viikkoa kaikille!
