maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ruumiillista työtä!



Nyt on pihakiveys paikoillaan! Noin viikko siinä kaikenkaikkiaan meni. Kivien kantaminen oli yllättävän raskasta ja pohjien teko kesti odotettua pidempään. Halusimme kulkuväylälle paksumpaa (800mm) kiveä, jotta se kestäisi myös auton painon. Muualle sitten kävi hieman ohuempi (600mm). 



Projektin alkupuolella oli vielä sateista ja välillä jouduttiin suojaamaan kiveyksiä pressuilla mutta loppuviikosta alkoikin sitten helteet! Pressut suojasivat kiveystä ja tehtyä pohjaa, ettei kivituhka pääse valumaan sadeveden mukana pois paikoiltaan. Eräs yö oltiin 3:30 suojaamassa kiviä kaatosateessa :D. 


Lopuksi sitten vielä täryllä kivet paikoilleen ja saumaushiekkaa harjailemaan. Päädyttiin täyttämään sokkelinvierukset koristekivellä, jotta tulee siisti. Se, että kivi olisi alkanut ihan seinän vierestä ei sopinut meille. Sokkelikin on muuten maalattuna tuossa kuvassa, on nyt siis hieman tummempi ja tasavärisempi kuin aiemmin.




Terassille tuli hieman isompi kivi (kartanolaatta) n.30x30 mittainen kun halusimme erottaa kulkuväylän ja itse terassin toisistaan. Ensin mietittiin puuterassia ja vaikka mitä mutta kivi kestää ja kun pohjat on kunnossa se on melkein ikuinen. Aidan sokkelia pitää vielä hieman siistiä ja aidalle tehdä jossain vaiheessa vaalennus-operaatio mutta se onkin jo toinen stoori...

Iso homma mutta nyt se on tehty!