torstai 12. kesäkuuta 2014

Nykyinen ruokavalio(ni)

Tässä muutamia ruoka-kuvia viime viikoilta. 
Kesä-aikaan ateriat ovat muuttuneet vähän kevyemmiksi. 
Painotan, että en edelleenkään käytä lainkaan viljoja, prosessoituja tuotteita ja yritän parhaani mukaan pysyä erossa sokerista, maitotuotteista ja lisäaineista.


Smoothieita suosin koska niitä voi varioida loputtomiin ja lisätä tarpeellisia superfoodeja sekaan. 
Toimii aamupalalla, välipalalla ja iltapalana. 


Hedelmiä syön aika vähän, sillä vältän turhaa fruktoosia mutta kesäkuumalla kylmä vesimeloni, ananas ja granaattiomena toimii! 


Nyt kun maha taas kestää, olen tehnyt paljon erilaisia salaatteja.
Osana aina jokin rasvanlähde; avocado, oliiviöljy, rasvainen kala, kookosöljy tai gheetä/voita.

Jos vatsa alkaa temppuilemaan, vaihdan keittoruokiin tai kasvismuusseihin ja jätän punaista lihaa vähemmälle. 
Vatsa-ongelmien taltuttamisessa paras kikka on luusoppa eli bonebroth ja muut hyvin sulavat kypsät ruuat. Täältä voit esimerkiksi lukea lisää luusopan hyödyistä. 
Täällä Mark's Daily Applen sivuilla oli myös tietoa luiden hyödyistä ruuanlaitossa! 

Lisäravinteitakin käytän edelleen tarpeiden mukaan. Niistä voisin tehdä vaikka erillisen postauksen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, kiitos! :)