Muita kivoja haasteita selaillessani, ajattelin asettaa pienen haasteen itselleni ja miksei teille muillekin! Jo pidemmän aikaa olen miettinyt miten voisin muuttaa ruokavaliotani ja eilen päätin että nyt on aika pitää pieni "sokeri-paussi". Valkoista sokeria en käytä mutta muista makeuttajia, kuten hunajaa, vaahterasiirappia, kookospalmusokeria ja joskus intiaanisokeria. Katson, että myös hedelmistä tuleva fruktoosi ei ole aivan sitä mitä lääkäri määräsi niin sanotusti - joten siinäkin on huomioitavaa. Tärkein asia on aivojen vieroittaminen sokerista...olisi kiva olla jos ei tekisi aina mieli sitä jotain makeaa.
30 päivää ilman:
* Erilaisia sokereita ja makeuttajia;
Kookospalmusokeri, Hunaja, Intiaanisokeri, Vaahterasiirappi, (Stevia)
* Hedelmiä, 1/2 - 1 banaani sallitaan smoothien joukossa.
* Tärkkelyksiä; Bataatti, Peruna, Riisi
Katsotaan tapahtuuko mitään! Muuta ruokaa kyllä saa syödä ja marjoja meinasin käyttää jos niikseen tulee - syön niitä noin 2 dl päivässä. Pääpaino tummanvihreissä kasviksissa, hyvissä rasvoissa ja laadukkaassa lihassa! Eli nyt vain terävöitetään hieman tätä entistä paleo-mallia. Täytyy muistaa myös juoda vettä runsaasti. Omaani terästän välillä pienellä määrällä Himalajan ruususuolaa.
Luonnollisestikaan mitään "herkkuja" ei tällä ajalla ei tule varmastikaan tehtyä mutta herkkujahan voi olla vaikka se smoothiekin. Olen tehnyt tämän aiemminkin, ei ole mitään syytä miksen pystyisi siihen nytkin!
"Hädän" iskiessä luulen, että erilaiset teet toimivat apuna... ;)
Wanna join me?
No hyvä jos joku muukin innostui! :) Niin taitaa olla... Pienelläkin panoksella voi voittaa ;)
VastaaPoistaapua pystyisinköhän :D tuskin ainakaan opiskelustressin aikana!
VastaaPoistaEikös se niin ole, että aivoja pitää ruokkia oikealla tapaa ;) ? Kaisa Jaakkola on kirjoittanut paljon oikeanlaisesta aamupalasta; lihaa pähkinöitä ja oikeita rasvoja... Mutta juu, lukion koeviikkoina tuli lähes aina "herkuteltua"! :D
PoistaHienoa!!! Mulla on menossa 10 päivä sokeritonta. Tarkoitus olisi 30 päivää olla. Ei ole ollut edes vaikeaa! Joskus on tehnyt mieli lakritsia, mutta hyvin senkin himotuksen saanut taltutettua. En ole rajoittanut hedelmiä, koska syön niitä todella harvoin. Marjat on enemmän mun juttu. Tärkkelyksiäkin voisin koittaa vähentää entisestään. Lähinnä lähdin kokeilemaan tätä siksi, koska koko alkuvuoden olen ollut todella väsynyt. En tiedä alkaako tämä vaikuttamaan, vai onko pidentyneissä päivissä osuutta asiaa, mutta hiukan jo helpottaa. Isosti tsemppiä sinulle! Käyn ahkerasti vahtimassa miten sulla menee!!;D
VastaaPoista