torstai 21. marraskuuta 2013

Lopputulema // WC

Vihdoin kuvia meidän uudesta kodistamme. 
Ensimmäisenä yläkerran wc-tilat. 


Tiiliseinä on alkuperäinen ja paljastui vanhojen laattojen alta vaivattomasti. 
Päätimme jättää sen paljaaksi ja yhdistää siihen yksinkertaisia valkoisia pintoja. 



Kalusteet ovat Kvikistä, hana Hansgrohen, pyyhe- ja wc-rullateline Habo:n.


Valaistus hoituu epäsuorasti peilin takaa led-nauhoilla ja kattoon upotetulla led-valaisimella.
Lattianrajassa, kalusteiden alla on myös upotetut led-porrasvalot. Nämä pienet valot syttyvät yhdessä porrasvalojen kanssa liiketunnistimella, joten wc:hen on turvallista kulkea myös pimeän aikaan eikä tarvitse sytyttää kirkasta valoa keskellä yötä. 



Kalusteen alla on led-valot. 
Hieman huono kuva ehkä mutta siellä ne kuitenkin ovat.

Alla vanha vs. uusi wc.
Oviaukkoa ollaan myös hieman levennetty, uusi väliovi oli tietysti myös paikallaan. 
Vanha patteri sai myös lähteä. 
Käytännössä kaikkihan täällä on auki revitty, joten melkein kuin olisi uuden tehnyt. 
Lattiassa designbetonilattia (weber). 



10 kommenttia:

  1. Moi

    Kivan näköistä, varsinkin tuo lattia. Oliko vaikea tehdä ja tuliko siitä myös livenä yhtä hyvä ja tasainen kuin kuvissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin hiottiin alkuperäinen maanvarainen betonilaatta, sitten asennettiin mukavuuslattialämpö ja sitten pohjaplaanon tuli tekemään ammattilaiset, sen jälkeen päälle tuli designplaano eli itse pinnoite, jonka jälkeen vielä uretaanipinnoite kestävyyttä takaamaan.

      Tuli aika tasainen - pientä elämää värissä saakin olla mutta pinta on silkkisen pehmeä!

      Poista
  2. Upea!! En malta odottaa että esittelet muutkin huoneet :D

    VastaaPoista
  3. Wau! Täälläkin malttamattomana odottelen lisää kuvia muualtakin. Ison työn olette tehneet, ja upealta näyttää. Hyvä päätös jättää tuo tiiliseinä, hieno kontrasti sliipattujen valkoisten kalusteiden kanssa. Onnea uuteen kotiin näin jälkijunassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kyllä tässä työtä onkin riittänyt yllin kyllin...

      Poista
  4. Aivan mielettömän upea!! Onnea sinne superisti toiselle synttärisankarille <3

    VastaaPoista
  5. Upean näköistä! Hyvän näköinen tuo rouhea tiiliseinä, mitoitetut kalusteet ja integroitu valaistus. Odottelen innolla kuvia muualta kodistanne. Ihanaa, kun olette päässeet muuttamaan, kyllä kaikki on varmasti vaivan arvoista. Teillä on takana yksi tämän maan perusteellisimmista remonteista. Moni olisi valinnut helpomman tien (ja kenties kärsinyt seuraukset myöhemmin) - pakko arvostaa työtänne... kun itselläkin oli se pommi käsissä aikoinaan. Valittiin toinen tie, nyt asutaan "ihan kivassa" mutta melkoista massaa olevassa ratkaisussa :/

    VastaaPoista
  6. Todella upean näköistä! Millä tekniikalla laitoitte led-nauhan peilin taakse? Teittekö kehikon johon liimasitte led-nauhaa, vai miten toimitte? Meinaan todella hyvän näköinen! :) Itse olen meinannut toteuttaa valopeilin samalla idealla plus että laittaisin myös sivuille lediä kiertämään...nyt kun miettii niin helpommalla saa kunlaittaa alle ja päälle varmaan kun eivät näy sivusta ja ei varmaan silloin tarvitsisi tehdä kehikkoa:) Onko teillä mikä led-nauha ja muuntaja käytössä merkiltään?

    VastaaPoista

Saa kommentoida, kiitos! :)