keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Health: Kehonhuoltoa ja Kilpirauhasta

Tässä tulee nyt jaarittelu-viesti vähän kaikesta...terveyteen liittyvästä...


Olen käynyt hieronnassa  nyt kuukauden aikana 3 kertaa ja nyt tuntuu, että olen saanut apua hartia-jumeihin. Lähes jokapäiväinen päänsärky on kaikonnut ja nukun nyt paremmin. Näkövaivat ovat myös hävinneet kuin tuhka tuuleen! 

Akupunktio-hoitoja olen harventanut mutta varmasti tässä tulee vielä sinnekin mentyä. Aion nyt sisällyttää säännöllisen hieronnan aikatauluuni, sillä se estää pahimpien kuona-kertymien muodostumista. Ehkä uskaltaudun myös kokovartalo-hierontaan pian... 

Tänään saan kuulla myös viimeisimmät kilpirauhas-labrojen tulokset. Ajattelin jo viikko sitten menneeni liikatoiminnan puolelle mutta syynä sydämen tykytyksiin olikin home, jota työpaikallani oli! Vain 2 päivää riitti altistamaan ja olin viikon sen jälkeen "kipeä"; lämpöilin, olin nuhainen ja tukkoinen ja pienikin rasitus tuntui ylivoimaiselta, minua huimasi ja syke nousi nopeasti todella korkealle. Mielenkiinnolla odotan mittaustuloksia...

Hain muutamaa uutta työpaikkaakin kesäksi erityisesti. Tärkein kriteeri on tällä hetkellä se, että työpaikka on sellainen jossa on terveellistä olla! Sillä nyt kun kilpirauhasen lääkitys on saatu paremmaksi - olisi ihan kiva olla töissäkin kun kerran jaksaa! :) Myös muita työjuttuja on kehitelty pikkuhiljaa ja aika näyttää toteutuvatko ne.. ;)

En ole vieläkään uskaltautunut salille treenailemaan säännöllisesti. Pelkään, että kroppa ottaa takapakkia eikä sykkeet pysy aisoissa. Viime viikkoina sykkeen noustessa on tullut myös huimausta. Ajattelin kuitenkin aloittaa, sillä tahtoisin päästä jälleen kroppani kanssa sinuiksi. Jos lääkeannos ja arvot vaikuttavat hyviltä - aion tehdä 2 viikon kokeilun säännöllisestä liikunnasta. 


Olen myös pohdiskellut valmennusta tähän saumaan, sillä kun kroppa on herkillä - tuntuu valmentajan tarve entistä suuremmalta. Olisi myös joku ulkopuolinen henkilö kommentoimassa mihin suuntaan tulisi lähteä. Optimal Performance on tällä hetkellä minulle ainut oikealta tuntuva ratkaisu... Minulla on niin hyvät kokemukset Kaisan valmennuksesta ja ohjeista, että luotan tiimiin täysin. Mikäänhän minua ei estä - mietin vain onko valmennus nyt turhaa kun terveydentila on ailahtelevainen... Mitään tiettyä "kuntoa" ei siis haeta, vaan tärkeintä olisi saada terveydentilaa paremmaksi ja liikuntaa oikeanlaiseksi.

Kuvat: täältä ja täältä

EDIT: Sain tulokset, jotka olivat liikatoimintaan viittaavat; TSH 0.02 , T3V 6.8 , T4V 13. Täytyy sanoa, että olen hieman hämmentynyt...Olo on muuten aika hyvä, saan nukuttua, sydämen syke häiritsee oikeastaan vain rasituksessa mutta annosta pitäisi nyt hieman tiputtaa... Arvot ovat heitelleen vuoden ajan äärilaidasta toiseen :/ Mutta vaikka annokselle olisi tehty mitä, leposykkeet ovat pysyneet korkeahkoina. Kyllä turhauttaa!! Annos on nyt 60+60mg päivässä ja täytyisi tiputtaa 60+45mg:aan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, kiitos! :)