tiistai 4. joulukuuta 2012

Health: Food Detective - testi & yliherkkyydet


Tein vihdoin viime viikolla Food Detective - testin! Odotukset olivat "korkealla", ajattelin että testistä paljastuu varmasti viljat, kanamuna ja ehkä punainen liha. Ainoa suurin ongelma oli kananmuna, josta tuli vahvin reaktio vasta-aineille. Tässä taisi juuri selvitä syy iho-ongelmille. Ei tullut yllätyksenä, olinkin jo osannut aavistaa. 
Otin testitulokset myös lääkärille mukaan ja nyt vain vahvistui se, että ruokavaliossa on vältettävä tiukasti eräitä ruoka-aineita. 


Testissä paljastui kaikki ne ruoka-aineet, joita olen epäillytkin! Voi olla, että testin tulokset olivat noin hailakat viljojen osalta koska en ole syönyt niitä noin neljään vuoteen lainkaan. 


Jo perjantaina tein muutoksia ruokavaliooni.. Kananmuna ei luonnollisesti kuulu enää ruokavalioon, eivät myöskään maitotuotteet - edes pienissä määrin. Myös kahvinjuonti on jäänyt jo automaattisesti pois - ei vaan tee mieli. Viljoihin en koske muutenkaan ja sokerit jää myös pois. Hedelmiä 1 päivässä maksimissaan. Hiilihydraattien määrää yritän tarkkailla niin, että niitä kertyisi 100-150g päivässä. En usko, että lisään ainekaan tässä vaiheessa riisin tai bataatin määrää ruokavalioon - katsotaan sitten myöhemmin! 

Voin suositella testiä muillekin tehtäväksi! Kannattaa silti muistaa se, että testi on aina testi ja on myös muita tarkkailtavia oireita ja mittareita arvioida sitä, mikä sopii ja mikä ei. Minulla vahvisti vain epäilyjä. 

En silti aio aloittaa vehnäleivän syömistä! ;)

2 kommenttia:

  1. Osaatko sanoa, kuinka luotettava tämä testi on? Tai tiedätkö muita henkilöitä, miten tämä testi on toiminut? Alkoi nimittäin kiinnostamaan, mutta hintaa testillä näyttää olevan. Mistä hankit omasi?

    VastaaPoista
  2. En osaa arvioida luotettavuutta mutta sehän testaa IgE- sekä IgG-vasta-aineita, eli lyhyt ja pitkäaikaisia vasta-aineita.

    "Yliherkkyysreaktiot aiheutuvat immuunipuolustusjärjestelmän toiminnasta vieraaksi kokemiaan aineita kohtaan. Allergisten reaktioiden synnyssä on keskeistä immuunipuolustusjärjestelmän tuottamien ruoka-ainekohtaisten IgE vasta-aineiden lisääntyminen elimistössä. Ruokayliherkkyys puolestaan yhdistetään ruoka-ainekohtaisten IgG vasta-aineiden lisääntymiseen veressä. IgE vasta-aineet katoavat verestä muutamissa päivissä reaktiivisen ruoka-aineen nauttimisen jälkeen kun taas IgG vasta-aineet voivat säilyä veressä useita viikkoja tai kuukausia.
    Allergiat voivat aiheuttaa vakavampia oireita kuin ruokayliherkkyydet. Allergiset reaktiot voivat olla jopa hengenvaarallisia (anafylaktinen reaktio). Tavallisia allergisia oireita ovat aivastelu, nenän vuotaminen, kutina, ihottuma, pahoinvointi, ripuli ja oksentelu. Ruokayliherkkyyden tavallisia oireita ovat mm. päänsärky, migreeni, turvotus, väsymys ja suolistovaivat. Toisin kuin allergioista useimmista ruokayliherkkyyksistä voidaan päästä eroon välttämisdieetin avulla.
    Ruokayliherkkyydet ovat selkeästi yleisempiä kuin ruoka-allergiat. Allergioista kärsii arviolta joitakin prosentteja väestöstä kun taas ruokayliherkkyyksiä voidaan todeta melkein puolella väestöstä." (Food Detective-sivulta)

    Uskoisin, että melko luotettava. En ole tutkinut ketkä muut olisivat tehneet mutta Suomen mestari Eveliina Tistelgren ainenkin testaili omansa taannoin. Täällä ->http://eevsku.blogspot.fi/2012/10/food-detective-testi-ja-mita-muuta.html

    TIlasin sivujen kautta omani...! :)

    VastaaPoista

Saa kommentoida, kiitos! :)